Arkkitehtuuri

Juhani Pallasmaa: Utopiaa ja perinnettä

Villa Mairean lopullinen suunnitelma kehittyi sarjasta vaihtoehtoja, jotka varioivat muutamaa perusideaa. Näitä olivat mäntymetsäiselle tontille avattava piha-aukio, päätilojen muodostama rypäs ja siihen liittyvä makuuhuone- ja aputilasiipi, talon yhteisöllinen ja yksityinen puoli, toisiinsa nivoutuvat oleskelutilat sekä taideteosten liittäminen asumisfunktioon. Alustavien suunnitelmien arkkitehtuuri noudatti modernismin valtalinjaa, mutta lopputulokseksi tuli verrattoman persoonallinen credo, joka teki pilkkaa vallitsevan modernismin ankarasta ortodoksisuudesta.

Talon perustuksia oli jo alettu valaa keväällä 1938 päivättyjen piirustusten mukaan, kun Aalto suunnitelmaansa tyytymättömänä laati yhtäkkiä uuden. Gullichsenit hyväksyivät sen, vaikka se syntyi hämmentävän myöhäisessä vaiheessa. Tässä suunnitelmassa näytti viimein toteutuvan Aallon pyrkimys niveltää eri asumisfunktiot toisiinsa ja sovittaa taidekokoelma osaksi asumista. Aiemmissa suunnitelmissa oli esitetty erilliset huoneet eri toimintoja varten, mutta lopullisen suunnitelman perusratkaisu on 250 m2:n kokoinen yhtenäinen tila, johon sijoittuvat kaikki talon kollektiiviset toiminnat ja myös omistajan taidekokoelma. Aalto otti luksushuvilan avoimeen oleskelutilaan idean perinteisen suomalaisen maalaistalon tuvasta, joka palveli moninaisia tehtäviä. Samalla hän ravisteli harteiltaan funktionalistiset esikuvat ja loi niin joustavan ja avoimen ratkaisun, että saattoi vapaasti varioida, improvisoida ja toteuttaa päähänpistojaan.

Modernin arkkitehtuurin yhtenäinen tila oli yleensä ollut puhtaasti arkkitehtoninen ideaalitila. Villa Maireassa tila sen sijaan on luonteeltaan suorastaan panteistinen ja metaforinen.  Aallon virtaava tila vertautuu luonnon rajattomaan tilaan, joka muuttuu tietyiksi paikoiksi vasta ihmisen kokemuksen myötä. Rakennus sitoutuu luontoon monella tasolla: luonnonmateriaaleissa ja karheissa pinnoissa sekä muodoissa, jotka tuovat mieleen luonnolle ominaisen muotoutumisen ja rytmiikan tai viittaavat luontoon metaforisesti.

Maireassa on hämmästyttävän paljon erilaisia aiheita, rytmejä, tekstuureja ja materiaaleja. Ne on sommiteltu maalauksellisesti pikemmin kuin tektonisiin näkökohtiin pohjautuvina arkkitehtonisina ratkaisuina. Aalto itse tuo selvästi esiin arkkitehtonisen ilmaisunsa yhteyden maalaustaiteeseen: ”Erikoisen rakennuksen arkkitehtuuriin liittyvän muotokäsitteen sisältää sitä paitsi se yhteys, mikä tässä on tahdottu saada aikaan nykyaikaiseen maalaustaiteeseen.”

Aalto on piirtänyt suunnitelmaan yhä lisää aiheita ja pintakäsittelyjä niin kuin taidemaalari työstää teoksensa väri-, valo- ja varjokohtia. Yhtenäisyys ei synny hallitsevasta arkkitehtonisesta perusajatuksesta, vaan ideoiden, tunnelmien ja mielleyhtymien kasaumaa pitää koossa sensuaalisuuden tuntu samaan tapaan kuin maalauksen moninaiset elementit liittää yhteen valo. Mairea on harkittu kollaasi, jossa yhdistyvät funktionalismin tyypillinen ilmaisukieli, Aallon persoonallinen kekseliäisyys ja anonyymi kansanperinne. Talo ei vanno ”ajan hengen” nimeen vaan suuntautuu yhtaikaa sekä tulevaisuuteen että menneisyyteen. Kahtalainen aikasuhde kiinnittää sen lujasti historiaan. Kollaasiperiaatteen pohjalta Aalto on yhdistellyt häpeämättömästi ristiriitaisia elementtejä: uudenaikaista ja talonpoikaista kuvastoa, avantgardistisia ja ikiaikaisia rakenteita, alkukantaisen yksinkertaisia ja äärimmäisen hienostuneita yksityiskohtia.

Viime vuosisadan utopian ja vanhan talonpoikaisperinteen yhteentörmäyksessä heijastuu Suomen tuonaikainen kulttuuri-ilmapiiri. Suomi oli muuttumassa maatalous- ja käsiteollisuusyhteiskunnasta kaupungistuneeksi teollisuusvaltioksi. Avantgardistiset kulttuuripiirit suuntautuivat voimakkaasti eurooppalaiseen modernismiin, jota pidettiin edistyksen symbolina. Modernismi hyväksyttiin Suomessa hämmästyttävän helposti, mikä johtuu tyylin kahtalaisesta merkityksestä: se symboloi sekä kiehtovaa, optimistista tulevaisuutta että paluuta yksinkertaiseen talonpoikaisestetiikkaan, ”jaloon köyhyyteen”.

Kollaasitekniikka tulee esiin lukuisissa vastakkainasetteluissa. Taloa lähestyttäessä korkeiden mäntyjen lomasta pilkottaa funktionalistinen valkoinen, pelkistetty talo ja kattoterassille vievät stereotyyppiset valkoiset kierreportaat. Lähempänä kuva muuttuu. Sisäänkäyntikatoksen kuorimattomat kuusipuutolpat ja epäsymmetrinen muoto antavat kansanomaisen, sattumanvaraisen vaikutelman. Vasemmalle katsottaessa myös yksittäisen talon vaikutelma rikkoutuu, sillä valkoiseen kivirakennukseen liittyy puisia seinäpintoja, ulos työntyviä betonipalkkeja ja puusäleikköjä.

Pihan puolella ovat vastakkain funktionalismiin kuuluva lasinen liukuseinä (jota on avattu hyvin harvoin) ja primitiivinen kivitakka, jonka kyljessä on portaat alemmalle kattoterassille. Päärakennuksen tasakatto, funktionalismin vakioratkaisu, kontrastoituu saunasiiven turvekattoon ja katolla olevat valtamerilaivan mieleen tuovat valkoiset metallikaiteet alemman kattoterassiin riukuaitamaisiin puukaiteisiin. Saunan terassia rajaava ylen paksu kiviaita muistuttaa vanhojen hautausmaiden aitoja. Alkukantaisen jykevä kiviaita tekee pihasta tyynnyttävän suojaisen tuntuisen, vaikka se onkin aidattu lähinnä symbolisesti.

Yhtenä Villa Mairean kollaasin elementtinä on japanilaisuus. Japanilaista tuntua on materiaalien yhdistelmissä, detaljien viimeistelyssä, säännöllisen ja epäsäännöllisen rytmin vaihtelussa, pilarien päällystyksissä jne. Aalto oli tuohon aikaan kiinnostunut Japanin arkkitehtuurista. Vuonna 1935 pitämässään luennossa (Rationalismi ja ihminen. Svenska Slöjdföreningen) Aalto oli puhunut hyvin innostuneeseen sävyyn japanilaisten taidosta luoda vaihtelua vähillä materiaaleilla ja muodoilla. Hän oli ystävystynyt Japanin Suomen-suurlähettilään kanssa ja oli Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen perustajajäseniä. Mairean suunnittelussa mukana ollut sveitsiläissyntyisen arkkitehti Paul Bernoullin mukaan Aalto oli usein toimistossa kimono päällään. Hän muistaa myös Aallon tuoneen toimistoon perinteisiä japanilaisia taloja esittelevän kirjan kukkahuoneen liukuoven ja pääsisäänkäynnin suunnittelun avuksi. Japanilaista vaikutusta on myös eräässä varhaisessa luonnoksessa, jossa pääportaiden pystysalot on piirretty bambusta. Lopullisten puusalkojen taidokkaat liitokset ovat ilmeisesti perua bambuajatuksesta.

Aallon mukaan ”rakennuksessa on pyritty välttämään keinotekoista arkkitehtonista rytmiä” (Mairea. Arkkitehti 1939). ”Keinotekoisuuteen” tuntuu Aallolla yhdistyvän mekaanisen tektoninen ja yksiulotteinen logiikka. Mairean rytmijärjestelmä muistuttaa luonnon epäsäännöllistä rytmisyyttä. Osien epäsäännölliset välit saavat aikaan orgaanisen vaikutelman ja luovat vahvan jatkuvuuden tilasta tai tilanteesta toiseen. Sisätiloissa olevat pystysalot luovat visuaalisia pintoja, jotka tuntuvat virtaavan huonetilojen läpi. Eri tilayksiköiden sekä sisä- ja ulkotilan ja jopa arkkitehtonisen hierarkian erottuminen sumenee, kun koristesalkoja ja kantavia pilareita käsitellään saman rytmijakson osina.

Talo on läpikotaisin rauhallinen, ja lukuisista yllätyksistä ja ristiriitaisuuksista huolimatta yhtenäinen ilmapiiri luo siitä lujan kokonaisuuden. Kokonaisuus heijastuu osiin: studion kaartuva seinä ja viisto sisäänkäyntikatos ennakoivat sisätilan vapaata rytmiikkaa.

Aalto kirjoitti myöhemmin ”leikin mentaliteetin” tärkeydestä laskelmoinnin ja utilitarismin leimaamana aikana: ”Vasta sitten kun rakennuksen konstruktiiviset osat, niistä loogisesti johdetut muodot ja empiirinen tietous väritetään sillä, mitä vakavassa mielessä voimme kutsua leikin taiteeksi, olemme oikealla tiellä. Tekniikan ja talouden tulee aina olla yhdistettyinä elämää rikastuttavaan charmiin.” (Koetalo Muuratsalo. Arkkitehti 1953)

Villa Mairea edustaa Aallon arkkitehtuuria runollisimmillaan, henkilökohtaisimmillaan ja leikillisimmillään. Se mainitaan usein yhtenä 1900-luvun arkkitehtuurin tärkeimmistä omakotitaloista Le Corbusier’n Villa Savoyen (Poissy 1929), Mies van der Rohen Villa Tugendhatin (Brno 1930), Pierre Chareaun ja Bernard Bijvoetin Maison de Verren (’lasitalo’, Pariisi 1932) ja Frank Lloyd Wrightin Kaufmann Housen (Bear Run, PA 1939) rinnalla. On huomion arvoista, että nämä modernismin merkkiteokset syntyivät kaikki kymmenen vuoden sisällä entusiasmin ja optimismin ilmapiirissä.

Käännetty lyhennelmä artikkelista Villa Mairea – Fusion of Utopia and Tradition, joka on julkaistu teoksessa Yukio Futagawa (toim.): GA: Alvar Aalto: Villa Mairea, Noormarkku, Finland, 1937?1939. A.D.A. Edita, Tokio 1985